Finnkino


Finnkino - suomen suurin elokuvateatteriketju

Finnkino Oy on Suomen suurin elokuvateatteriketju. Yhtiö perustettiin syyskuussa 1986 kaikkiaan 34 elokuva-alan yrityksen yhteenliittymänä. Vuodesta 1994 on Finnkino kuulunut Rautakirja-konserniin.

Finnkinolla on Suomessa kaikkiaan 15 elokuvateatteria 11 paikkakunnalla. Finnkinon teatteripaikkakuntia ovat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Pori, Rovaniemi, Espoo ja Vantaa. Näissä teattereissa on yhteensä 89 salia. Lisäksi Finnkinolla on tytäryhtiöt Latviassa, Liettuassa ja Virossa.

Finnkino kehittää teatteripalvelujaan jatkuvasti sekä rakentamalla uusia että kunnostamalla vanhoja teattereita. Finnkinon tavoitteena on kehittää elokuvakäynnistä kokonaisvaltainen elämys tarjoamalla laadukkaiden elokuvien lisäksi paras mahdollinen katselumukavuus sekä monipuoliset oheispalvelut.

Finnkino Oy harjoittaa myös elokuvien levitystoimintaa. Finnkinolla on Paramount Pictures ja Universal Pictures -studioiden teatterilevitysoikeudet Suomessa.

Teatteritoiminnan lisäksi Finnkino tuo maahan elokuvia videojälleenmyyntiin ja -vuokraukseen.

Koko Rautakirjan Elokuvatoiminnot-liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2009 oli 88,0 miljoonaa euroa. Toimialan yhtiöissä työskenteli keskimäärin 982 henkilöä, joista suurin osa elokuvateatterityöntekijöitä.

Finnkinon tulevaisuus

Finnkinossa panostetaan voimakkaasti monisalielokuvateattereiden rakentamiseen. Uudet teatterit tarjoavat monipuoliset oheispalvelut - niistä tulee nykyaikaisia viihde- ja vapaa-aikakeskuksia. Uudistunut teatterikanta ja kasvanut kiinnostus kotimaisiin elokuviin mahdollistavat elokuvateattereiden kävijämäärien kasvun myös tulevina vuosina.

www.finnkino.fi