Rautakirja-konserni

Rautakirja on asiakaslähtöinen kauppa- ja palveluyritys, jonka keskeiset toimialat ovat kioskikauppa, kaupan palvelut, kirjakauppa ja elokuvateatterit.

Näiden liiketoiminta-alueidemme tärkeimmät tavoitteet ovat kasvu, kannattavuus ja kansainvälistyminen. Viime vuosina olemme kasvaneet yleistä kaupan kehitystä nopeammin ja kannattavuutemme on hyvä. Rautakirja toimii tänään jo kahdeksassa maassa: Suomessa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Hollannissa, Romaniassa, Venäjällä ja Ukrainassa.

Tavoitteemme asettavat myös henkilöstömme osaamiselle ja kehittämiselle merkittäviä haasteita. Rautakirjan menestyminen ja tulos muodostuvat valtaosin niissä yli 230 miljoonassa vuosittaisessa asiakastilanteessa, joissa henkilökuntamme kohtaa kuluttajan.

Rautakirja on osa Sanoma-konsernia.