Tiedotteet

Lataa tiedotteet rss-syötteenä tästä.

6.8.2010

Rautakirjan (Sanoma Trade) tulos 1.1.-30.6.2010

Kahdeksassa maassa toimivan kaupan erikoisosaaja Sanoma Traden vahvuus perustuu asiakkaiden tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen ja vahvoihin konsepteihin. Sanoma Trade palvelee asiakkaitaan 210 miljoonassa vuosittaisessa myyntitilanteessa, joissa kuluttaja kohdataan kioskeissa, kirjakaupoissa tai elokuvateattereissa. Sanoma Traden kaupan palvelut -liiketoimintayksikkö (aiemmin lehtijakelu) on vahva linkki kustantajien ja vähittäiskauppiaiden välillä.

- Elokuvatoimintojen menestys jatkui: sekä liikevaihto että elokuvissakäynnit lisääntyivät Suomessa ja Baltian maissa.
- Suomen kioskikauppa kehittyi myönteisesti ennätyksellisten suurten loton päävoittojen ja aktiivisen kampanjoinnin seurauksena.
- Taloudellinen tilanne pysyi heikkona erityisesti Baltian maissa ja Romaniassa.

Toinen vuosineljännes

Sanoma Traden liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 3 %, kun kaikkien liiketoimintojen liikevaihto kasvoi. Liiketoimintaryhmän rakennemuutoksilla oikaistu liikevaihto kasvoi 4 %.

Kioskikaupan liikevaihto kasvoi hieman. Aukioloaikoja säätelevän lain muutoksella ei ollut merkittävää vaikutusta toisella neljänneksellä, ja Suomessa kioskikauppa kasvoi hieman vertailukaudesta. Liikevaihto kasvoi myös Latviassa ja Romaniassa. Virossa, Liettuassa ja Venäjällä liikevaihto laski. Uusia kioskikonsepteja testataan parhaillaan noin 20 kioskissa Suomessa, Virossa ja Liettuassa. Ensimmäiset tulokset ovat rohkaisevia. Testausvaiheen tuloksia arvioidaan tämän kesän aikana.

Kaupan palvelujen liikevaihto kasvoi 6 %. Liikevaihto kasvoi Suomessa ja Hollannissa. Lehtien jakelumäärät kasvoivat erityisesti Hollannissa, jossa myös muiden tuoteryhmien, kuten jalkapallokeräilykorttien, hyvä kehitys piristi Aldipressin myyntiä. Heikko taloustilanne, aikakauslehtien määrän vähentyminen ja arvonlisäverokorotukset vaikuttivat edelleen myyntiin useimmissa Baltian maissa. Suomessa Sanoma Trade osti Postituspojat- markkinointilogistiikkayhtiön. Hankinta tukee Sanoma Traden kasvustrategiaa markkinointilogistiikan alalla ja tehostaa näiden palvelujen kehittämistä.

Kirjakaupan liikevaihto kasvoi hieman. Liikevaihto laski hieman Suomessa, mikä johtui menestysteosten puuttumisesta. Liikevaihto kasvoi Virossa kahden uuden kirjakaupan avaamisen myötä. Suomessa pelien, lelujen ja muiden uusien tuoteryhmien myynti kehittyi suotuisasti.

Elokuvatoimintojen liikevaihto kasvoi 10 %. Suomen toimintojen tulos oli edelleen erinomainen, vaikka neljänneksen aikana ilmestyi vain muutama suuri elokuvatuotanto. Liikevaihto kasvoi myös useimmissa Baltian maissa. Kilpailun odotetaan lisääntyvän Baltian maissa vuoden 2010 toisella puoliskolla uusien toimijoiden myötä. 3D-elokuvien suosio kasvaa kaikissa toimintamaissa, ja niiden osuus kokonaismyynnistä on jo merkittävä.

Sanoma Traden liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski huhti- kesäkuussa 18 %, ja sitä rasittivat Viron toimintojen yhdistämiskustannukset. Liikevoitto kasvoi elokuvatoiminnoissa ja kaupan palveluissa mutta laski muissa liiketoiminnoissa. Vuoden 2009 toisella puoliskolla aloitetut Venäjän toimintojen rakennejärjestelyt jatkuvat.

Ensimmäinen vuosipuolisko

Sanoma Traden liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 3 %. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 21 %. Muiden jälleenmyyjien uudet aukioloajat vähensivät asiakasmääriä erityisesti ensimmäisellä neljänneksellä ja siirsivät kioskimyyntiä tupakkatuotteisiin ja alhaisten katteiden komissiomyyntiin.

Sanoma Trade jatkaa erityisesti kioski- ja kirjakauppakonseptien kehittämistä vastatakseen paremmin asiakkaidensa tarpeisiin. Sanoma Traden 210 miljoonaa vuotuista asiakaskontaktia tuovat arvokasta asiakasymmärrystä ja hyvät mahdollisuudet tuote- ja palvelutarjooman kehittämiseen.

Vuonna 2010 Sanoma Traden liikevaihdon arvioidaan kasvavan hieman ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla.

Tutustu Sanoman osavuosikatsaukseen kokonaisuudessaan osoitteessa www.sanoma.com

 

Rss

Rautakirja © 2010