23.8.2010
R-kioski auttaa - 15 000 eurolla puhdasta vettä Sri Lankaan
Suomen World Visionin ja R-kioskin yhteistyössä järjestämä, kesäkuussa alkanut kuivan maan Vesijuoksu-tempaus on onnistunut tavoitteessaan ja kerännyt 15 000 euroa puhtaan veden saamiseksi Sri Lankan Kalpitiyaan. Tempaus saavutti tavoitteensa Vantaan Tammiston kioskilla.
Vesijuoksulla kerättiin varoja puhtaan veden saamiseksi kuivuudesta kärsivään Kalpitiyaan kierrättämällä tempauksen viittä vesikanisteria 150 R-kioskilla ympäri Suomen. Kesän aikana yli sata suomalaista vauvasta vaariin intoutui kuljettamaan vesikanistereita yhteensä yli 2500 kilometrin matkan. Kanisterit ovat matkanneet Lahdesta Vantaalle, Porista Turkuun, Oulusta Tampereelle, Leppävirralta Suonenjoelle ja Rovaniemeltä Lapinlahdelle. Näin suomalaiset ovat keränneet 15 000 euron lahjoituksen Kalpitiyaan.
R-kioski on lahjoittanut 100 euroa Sri Lankan vesitilille jokaisesta uudesta kioskista, jossa jokin tempauksen kanistereista on vieraillut. Kerätyillä varoilla rahoitetaan muun muassa ympäristöystävällinen tuuli- ja aurinkovoimalla toimiva vedenpumppaus- ja puhdistuslaitos Minniyan kylään.
- Tempauksen onnistuminen on hieno esimerkki suomalaisten hyvästä talkoohengestä. Nyt myös Minniyassa saadaan nauttia puhtaasta vedestä, iloitsee Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Saukko minniyalaisten puolesta.
- On hienoa, että voimme olla mukana auttamassa tärkeässä asiassa laajan kioskiverkostomme avulla. Kiitämme asiakkaitamme ja henkilökuntaamme vesijuoksutempauksen ansiokkaasta läpiviemisestä, sanoo puolestaan brändi- ja konseptijohtaja Teemu Rissanen Rautakirja Oy:stä.
Miltei 900 miljoonaa ihmistä maailmassa elää ilman jokapäiväistä puhdasta vettä. Esimerkiksi Kalpitiyassa puhtaan veden puutteesta kärsivät eniten lapset, joille saastunut juomavesi aiheuttaa muun muassa ripulia ja muita vesiperäisiä sairauksia. YK tunnusti puhtaan veden ihmisoikeudeksi 28. heinäkuuta.