Yli 160 miljoonaa kohtaamista vuosittain

 Kolmessa maassa toimivan kaupan erikoisosaajan Rautakirjan vahvuus perustuu asiakkaiden tarpeiden syvälliseen ymmärtämiseen ja vahvoihin konsepteihin. Rautakirja palvelee asiakkaitaan 160 miljoonassa vuosittaisessa myyntitilanteessa, jossa kuluttaja kohdataan. Lisäksi Rautakirjan kaupan palvelut – liiketoimintayksikkö on vahva linkki kustantajien ja vähittäiskauppiaiden välillä.

 

R-kioski on kannattava ja keskitetysti ohjattu kioskiketju, joka monipuolisella tuotevalikoimallaan tarjoaa asiakkailleen mielihyvää ja tuo helppoutta heidän elämäänsä. R-kioskit ovat osa Rautakirja-yhtymää. Suomessa on 656 R-kioskia.

R-kioskien yhteystiedot ja aukioloajat
Vuokraelokuvavalikoima
Prepaid-tarjoukset

Tule meille myyjäksi
Tule meille kauppiaaksi

Omaa aikaa Lehtipisteestä

Lehtipiste vastaa lehtien irtonumeroiden jakelusta ja markkinoinnista Suomessa. Palvelemme noin 8000 myymälää, jotka edustavat kaupan eri ketjuja. Yhteistyökumppaneinamme Suomessa ja ulkomailla on noin 450 kustantajaa, joiden tuotetarjonnasta löytyy kullekin myymälälle sen tarpeita ja asiakaskuntaa palveleva valikoima lehtiä, kirjoja, keräilytuotteita sekä karttoja. 

www.lehtipiste.fi

Näytä kaikkiAjankohtaista

Rautakirja © 2010